Armeijan vuosikirja

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 02.10.2014 19:45

Upseerioppilas Slaat

- Liityin Armeijaan 4.4.2014, eli virallisena avauspäivänä. Syy liittymiseeni oli se tieto, että voisin olla mukana tekemässä ja luomassa jotain uutta ja sitä olenkin tämän 6kk nyt tehnyt. Armeija tuntui tuolloin ainoalta järkevältä vaihtoehdolta, vaikka minua kosiskeltiin muihinkin armeijoihin, mutta Armeija tuntui kodilta. Myös tuon aikainen miehistö oli ehdottomasti täyttä eliittiä kun mukana oli mm. Jääkärit Stolberg, Dexiller, Cyperman ja monta muuta kokenutta naamaa.
- Rehellisesti sanottuna odotukseni Armeijasta ei ollut lähelläkään tätä luokkaa. Oletin sen saavuttavan tietyn suosion, mutta en tälläistä AV:n kaltaista räjähdysmaista kasvua. Aloitimme pienellä porukalla ja hyvin nopeaa siitä kehketyi "Meidän Armeija", josta en olisi uskonut tulevan todellista suurarmeijaa. Olen todella tyytyväinen jokaiseen yksittäiseen sotilaaseen, joka on antanut oman panoksensa Armeijan puolesta.
- Upseeristossa tällä hetkellä Gangsta, Vanh & Stolberg. Mitä tuosta voisi sanoa varsin kokem... kokenut porukka. Kaikki entisiä kenraalikunnan herroja SA/LA, joten kokemusta ei tältä osastolta puutu. Välillä sieltä tulee haukkuja kovaakin päin naamaa, mutta sitä se teettää kun ei tee hommiansa kunnolla. Aliupseeristo on kasvanut huomattavasti, jos oikein laskin niin tätä tekstiä kirjoittaessa aliupseeriston vahvuus on 7. Kaikki entisiä aliupseereita eri armeijoista (pois lukien tietenkin oma pikku kasvattimme Yinne). Aliupseeristo hoitaa hommansa ja erittäin huumorintajuista porukkaa ja kaikkien kanssa tullaan keskenämme toimeen, vaikka täytyy myöntää, että kyllä sinne on erimielisyyksiäkin mahtunut joukkoon tämän 6kk aikana.
Esimiehistö kokonaisuudessaan hieno porukka! Ihmettelen edelleen mistä Gangsteri veti tälläisen jengin mukaan kun hetken mielijohteesta laittoi Armeijan pystyyn.
- Ketään erikseen esille nostamatta on kommenttini seuraava; Armeijan miehistö on lojaalia ja aktiivista sakkia vaikka kaikilla on välillä omat ongelmansa. Hauskat keskustelut käydään aina yhdessä esimiesten ja miehistön välillä. Kokenutta ja hauskaa porukkaa koko miehistö täynnä.
- Kysymys itsessään jo nauratti. Näitä löytyy 6 kuukauden ajalta todella paljon, mutta ihan ensimmäisenä tuli mieleen kun päiviteltiin uutta kasarmia ja komentaja oli sitten "sulkenut telen" ja kääntänyt sen ympäri. Noh vein porukkaa silti kassulle ja ensimmäiset sanat oli "Saatanan idiootti" kyllähän siinä vähän hymy nousi huulille kun tajusi mitä tuli tehtyä. Toisena minun, Jiralin ja Mallustarin kilpailut tupakasarmilla, jotka voisin aina ja Jiral välillä otti vähä itseensäkkin kun aina hävisi minulle. Näistä löytyy kuviakin foorumeilta. Kolmantena mieleen tuli ehdottomasti värvikeskustelut jonka aiheena on ollut alkoholi, raha ja naiset. Näistä on saanut monet naurut ja ne ovat parhaimpia puheita, mitä olen koskaan habbossa käynyt. Muistoja tulisi miljoonia ja hauskoja tapahtumia, mutta nämä pomppasivat ensimmäienä mieleen.
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja CrazyJoe » 02.10.2014 20:01

Kuvia kesäkuusta, esimiehistö kahvilla,
Martta-kerhon kokoontuminen 25.6 sekä Auktoriteetti-pupu 29.6
Kuvat: ToSSuNorSu ja Gangsta16
Liitteet
Esimiehistö kahvitauolla, kuva ToSSuNorSu.png
Esimiehistö kahvitauolla, kuva ToSSuNorSu.png (31.84 KiB) Katsottu 2118 kertaa
Esimiehet koolla.png
Esimiehet koolla.png (33.94 KiB) Katsottu 2118 kertaa
Auktoriteetti.PNG
Auktoriteetti.PNG (18.52 KiB) Katsottu 2118 kertaa
CrazyJoe
 

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 02.10.2014 20:02

Ylikersantti Yinne

- Liityin Armeijaan 15.04.2014, ihan vaan koska kaipasin jotain tekemistä mun tylsiin päiviin.
- Isä on sotilas, joten armeijajutut ei sinällään ole vieraita. Odotin armeijamaisuutta.
- Osaavaa ja ammattitaitoista porukkaa, hauskaa seuraa myös ei-virallisissa merkeissä.
- Innokkaita ja moraali on korkealla, kun vertaan muihin armeijassaoloaikanani näkemiin armeijoihin, ylivoimaisesti paras sakki.
- Ei "hetki", mutta ensimmäinen viikko alikersanttina. Olihan se ihan kamalaa säätöä. Ei kyllä mikään positiivinen muisto, mutta siitä on opittu :D
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja CrazyJoe » 02.10.2014 20:12

3kk tarkastuksesta kuvia (6.7)
mm. matopeli, mitallin saaneet sekä SANDELS!
Vahvuus: 1+4+18
Kuvat: Johnny-China, Stolberg, Annika.P.P
Liitteet
3kk tarkastus 6.7 S.png
3kk tarkastus 6.7 S.png (140.44 KiB) Katsottu 2116 kertaa
3kk tarkastus 6.7 kuva 1.PNG
3kk tarkastus 6.7 kuva 1.PNG (81.11 KiB) Katsottu 2116 kertaa
3kk tarkastus 6.7 kuva 2.png
3kk tarkastus 6.7 kuva 2.png (45.47 KiB) Katsottu 2116 kertaa
3kk tarkastus 6.7 kuva 3.png
3kk tarkastus 6.7 kuva 3.png (98.45 KiB) Katsottu 2116 kertaa
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 1..png
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 1..png (42.58 KiB) Katsottu 2116 kertaa
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 2.png
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 2.png (11.93 KiB) Katsottu 2116 kertaa
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 3.png
Mitallit saaneet 3kk tarkastus kuva 3.png (110.45 KiB) Katsottu 2116 kertaa
CrazyJoe
 

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 02.10.2014 20:13

Jääkäri Vahirua

- Mielenkiintoni Armeijaa kohtaan heräsi keväällä 2014 kun olin ollut Merivoimissa noin puoli vuotta, ja motivaationi oli laskenut sillä Merivoimat vaikutti olevan "uppoava laiva" - tuolloin aktiivisuus yleisesti oli hyvin huonoa niin esimiehiltä kuin miehistöltäkin. Huomasin Habbon TOP-listoilla paikan nimeltä Armeija, katsoin mielenkiinnosta ja tuttu nimi Gangsta16 siellä näkyi. Tämä herätti mielenkiintoni Armeijaa kohtaan. Lisäkseni myös muutama Merivoimista liittyi Armeijaan. 20.4.2014 liityin Armeijaan alokkaana samaan aikaan greenmintin kanssa.
- Odotin Armeijasta seuraavaa suurarmeijaa, sillä suuria nimiä kuten Gangsta16 ja Stolberg näkyi siellä. Lisäksi liittymispäivänä odotin uutta nousua armeijauralleni Suomen Armeijan ja Merivoimien jälkeen.
- Armeijan esimiehistö on täynnä vanhoja suuria nimiä, sekä uusia kykyjä. Nykyinen esimiehistö osaa oman erikoisalansa virkatehtävät, sekä tuo paljon historiaa ja lukuisia kokemuksia mukanansa.
- Myös Armeijan miehistössä on paljon vanhoja konkareita kuin myös uusia kykyjä, joille Armeija on SE ensimmäinen armeija. Myös miehistössä on osaavaa ja virkakykyistä henkilöstöä, joista monelle aukeaa varmasti paikka esimiehistöön jonakin päivänä.
- Liittyminen oli tietysti yksi mieleenpainuvimmista hetkistä jotka olen kokenut Armeijassa, sillä tuolloin kaikki oli uutta ja jännittävää. Merkittävä ja mieleenpainuva hetki on se, kun kahden viikon työskentelyn jälkeen kenraali Gangsta16 kutsui minut korpraalikoulutukseen.
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 03.10.2014 22:06

Tupareita pitämässä 10.7 Dexiller.
Armeijan tiloja on uusittu useita kertoja matkan varrella, nyt testissä uusi kasarmi. Tarkastus 13.7.
Ja kenraalimmekin omistaa huumorintajun. Sulkeisia 27.7
Kuvat: Sillpuri ja Dexiller

Dexillerin tuparit 10.7.png
Dexillerin tuparit 10.7.png (74.61 KiB) Katsottu 2109 kertaa
Uusi kasarmi - Dexiller - 13.7.png
Uusi kasarmi - Dexiller - 13.7.png (51.61 KiB) Katsottu 2109 kertaa
komea_mies - Sillpuri - 27.7.jpg
komea_mies - Sillpuri - 27.7.jpg (143.94 KiB) Katsottu 2109 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 03.10.2014 22:07

Alikersantti Jalosorsa

- Liityin armeijaan toukokuun ensimmäisenä päivänä, eli vajaa kuukausi armeijan perustamisen jälkeen.
Armeijan perustamisen aikoina palvelin Suomen Armeijassa, ja olin päättänyt yrittää olla siellä ja luoda kunnollista uraa, mutta kuitenkin eräänä päivänä eksyin armeijan päämajaan ja huomasin siellä että asiat ovat hyvällä tavalla erilaisia, ja houkutus oli (liian) suuri liittymiseen.
Päätin siis erota Suomen Armeijasta ja liittyä armeijaan. En ole katunut hetkeäkään.
- Huomasin ennen liittymistäni että Armeijalla on pokkaa olla erilainen, ja se erilaisuus on ollut armeijalla suurena menestysvalttina.
Odotin myös sitä että pystyin omalla panoksellani oikeasti vaikuttaa omaan uraani ja omaan kehittymiseeni armeijassa; pääsin kahden viikon jälkeen korpraalikoulutukseen jossa olin kaksi viikkoa, ja en ollut montaa viikkoa korpraalinakaan vaan pääsin jo aliupseerikouluun,
ja nyt istun jo samettisohvalla juoden kahvia ja hoitaen vastuullista joukkueenjohtajan virkaa, vaikka liittymisestäni on melko tasan 5 kuukautta aikaa. Normaalisti tässä ajassa muualla olisi päässyt hyvällä tuurilla juuri korpraaliksi.
- Armeijalla on erittäin osaava ja ammattitaitoinen esimiehistö jolla on vuosien mittaiset kokemukset habboarmeijoista ja niiden johtamisesta.
Poikkeuksena ovat kuitenkin Ylikersantti Yinne joka on ensimmäistä kertaa missään armeijassa, sekä Alikersantti Mickyy.90 joka on ensimmäistä kertaa esimiehenä habboarmeijassa.
Jokainen esimies osaa erinomaisesti heille määrätyt virkatehtävät, ja uskon että esimiehistö vaalii laajaa komentajan luottamusta tällä hetkellä.
- Armeijalla on todella aktiivinen ja osaava miehistö, jonka kehittymistä on ollut todella ilo seurata esimiehenä. Armeijassa on todella kovia nimiä miehistössä, ja uusia, ensimmäistä kertaa armeijassa palvelevia todella lupaavia henkilöitä.
On kiva olla armeijassa jossa yllä oleva on arkipäivää. Kiitän teitä kaikkia miehistöläisiä panoksestanne armeijan hyväksi.
- Totta kai muistan tarkastuksen jossa ylennyin alikersantiksi, muistan myös monta muuta asiaa armeijan ajalta; Slaatin pätemiset, Stolbergin tuulennussimat vinkuheinät joita on hoidellut jokin ilta, Jiralin kännisekoilut, Cypermanin surkeat vitsit, Yinnen innostumiset ja asioihin puuttumiset (hyvällä tavalla toki), Dexillerin "hauskat" AUK-tunnit, sekä Mallustarin ja Vahiruan rakkauspakkaushöpönassu-pelleilyt.
Jokainen muisto on arvokas ja ihana, joita jokainen vaalii parhaansa mukaan. Armeijalla on tapahtumarikas arki ja aina tapahtuu hyviä asioita.

Rautakanki, armeija!
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 03.10.2014 22:37

Elokuu starttasi käytiin tarkastuksella 3.8.
Myös huone "Armeija - Värvi" muuttui muotoon "Armeija - Päämaja", jota nykyisin käytämme. Kuva 5.8.
Armeija on hyvin aktiivinen myös keskiyön jälkeen amerikan habossa eli "comissa".
Siellä panostetaan etenkin ilmavoimiin..
Kukaan ei malttanut nukkua 10.8
Kuvat: Mickyy.90, Gangsta16, Dexiller

Tarkastus 3.8 - Mickyy.90.png
Tarkastus 3.8 - Mickyy.90.png (68.39 KiB) Katsottu 2108 kertaa
5.8 Idlesohvat + nimimuutos - Mickyy.90.png
5.8 Idlesohvat + nimimuutos - Mickyy.90.png (201.25 KiB) Katsottu 2108 kertaa
lentoshow comissa - Gangsta16 - 10.8.PNG
lentoshow comissa - Gangsta16 - 10.8.PNG (215.51 KiB) Katsottu 2108 kertaa
lentoriviin_jarjesty 10.8 Gangsta16.PNG
lentoriviin_jarjesty 10.8 Gangsta16.PNG (47.57 KiB) Katsottu 2108 kertaa
Dexiller - comlentsikat 10.8.png
Dexiller - comlentsikat 10.8.png (258.54 KiB) Katsottu 2108 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 03.10.2014 22:38

Aliupseerioppilas Jiral

- Liityin Armeijaan 1.7.2014 neljän vuoden armeijatauon jälkeen. Halusin nähdä, vieläkö armeijoita on olemassa, ja olihan niitä. Pakkohan se oli päästä kokeilemaan, millaista tämä touhu on nykyään. Päädyin juuri Armeijaan tuttujen nimien osuessa silmään.
- Odotin aika samanlaista menoa, kuin millaista oli vuosia sitten. Olikin pieni yllätys, miten paljon monet asiat ovat muuttuneet, ja kuinka uudistushenkisiä täällä ollaan.
- Armeijan esimiehet ovat tehneet valtavasti töitä toimivan armeijan eteen. Mukana on paitsi vuosien kokemuksella varustettuja konkareita, myös uudempiakin johtajia, joista jokainen osaa asiansa erinomaisesti ja on ansainnut paikkansa esimiehistössä.
- Armeijan miehistö on aktiivista ja innokasta. Joukkoon mahtuu vanhoja naamoja ja uusia osaajia. On ollut mukavaa työskennellä tässä porukassa, ja ilo seurata sitä, kuinka paljon kehitystä tapahtuu koko ajan.
- Mieleenpainuvinta lienee oman uran osalta AUK:hon pääsy. Muitakin tapauksia on useita tuoreessa muistissa - Lukuisat (enemmän tai vähemmän menestyksekkäät) tuparikilpailut Upseerioppilas Slaatia vastaan, Armeijan alkoholistiksi nimeäminen... Ei pidä unohtaa loistavien ihmisten tapaamista ja lukuisia hauskoja värvikeskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä.
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäiset puoli vuotta

ViestiKirjoittaja Mallustar » 03.10.2014 22:47

15.8 ikuistettuna eturiviin kuuluisasta 'rotanmyrkystä' huolimatta uskaltautuneet taistelijat.
Harvinainen kuva 17.8, jossa kenraali Gangsta16, yliluutnantti Stolberg ja prikaatikenraali vanh ovat yhtäaikaa paikalla.
Tarkastus 24.8, hieno tervehdys.
Suomen Armeijan kanssa solmittiin yhteistyösopimus 25.8, jonka plussana SAn esimiehet pääsevät sisään päämajaamme.
Kuvissa samettia täyttämässä (SA) Kapteeni SanteriR., Alikersantti Mr.Samurai, (SA) Sotilasmestari Twister!!!,
Prikaatikenraali vanh, Kenraali Gangsta16, Kersantti Yinne, Alikersantti Mickyy.90 ja (SA) Kersantti Ampii.
Yhteistyösopimus linkkien takana: http://arm.foorumi.eu/viewtopic.php?f=7&t=758
Kuvat: Gangsta16, Dexiller, Mickyy.90

Eturivin_taistelijat - Gangsta16 15.8.PNG
Eturivin_taistelijat - Gangsta16 15.8.PNG (85.56 KiB) Katsottu 2108 kertaa
Dexiller 17.8 pek.png
Dexiller 17.8 pek.png (185 KiB) Katsottu 2108 kertaa
Dexiller, tarkastus, 24.8.png
Dexiller, tarkastus, 24.8.png (83.4 KiB) Katsottu 2108 kertaa
25.8 yhteistyösopimus, Mickyy.90.png
25.8 yhteistyösopimus, Mickyy.90.png (77.3 KiB) Katsottu 2108 kertaa
28.8, Mickyy.90, samet täynnä.png
28.8, Mickyy.90, samet täynnä.png (38.64 KiB) Katsottu 2108 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

EdellinenSeuraava

Paluu Armeijan historiikki 4.4.2014 - 2.10.2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron