Armeijan vuosikirja

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Jiral » 28.03.2015 15:43

Kenraali Gangsta16

Esittele itsesi (nyk. arvot, virat + historia armeijoissa lyhyesti)
Olen Kenraali Gangsta16 ja toimin Armeijan komentajana. Tein aikaisemmin myös töitä esikunnassa ja toimin Armeijan koulutusupseerina.

Mieleenpainuvimmat hetket
Tällä hetkellä mieleenpainuvin hetki on, kun Armeijan upseeristo ja pääesikunta oli perustettu ja asia toisensa jälkeen alkoi rakentumaan lähes itsestään. Yhtenä viikkona totesin, että en ole tehnyt juuri mitään järkevää Armeijan eteen viikkoon tai viikkoihin. Se oli merkki siitä, että Armeija alkoi toimimaan itsenäisesti eikä minun tarvinut enää olla puuttumassa pieniin asioihin vaan ainoastaan koko Armeijaa koskettaviin kysymyksiin. Tämä hetki on jäänyt erityisesti mieleen ja pidän sitä oman työni käännekohtana koko Armeijalle. Nyt vain nautin hedelmistä mitä se tuottaa. Pystyn luottamaan omien alaisteni tekemisiin ja toivon heidän luottavan minuun siinä, miten Armeijan isot asiat tulee hoidetuksi minun päätöksilläni.

Oletko ylpeä armeijasta? Missä koet onnistuneesi hyvin?
Tottakai olen ylpeä Armeijasta ja siitä miten me laitoimme koko Armeijan liikkeelle. Käytännössä kun Armeija ilmestyi habbon huonelistalle, muut Armeijat jäivät kalkkiviivoille ihmettelemään meidän kasvua sekä kehitystä. Asioita ei enää välttämättä tehdä Suomen Armeijan tuoman innovaation tai kehityksen mukaan. Se on tainnut jo siirtyä Armeijalle ja muut seuraavat enimmäkseen meitä ja miten me kehitämme tai tuomme uutta näkemystä tälle harrastukselle.

Missä koen onnistuneeni hyvin on melko hauska kysymys... on niin paljon asioita mitkä mielestäni on mennyt erittäin hyvin. Kenties jätän nämä yksityiskohdat nyt sanomatta ja totean vain, että mahdollisesti Armeijan komentajana toimiminen on onnistunut hyvin?

Oletko oppinut jotain Armeijasta?
Yleisesti ottaen minulla on sellainen historia takana, että tiesin melkein joka käänteessä miten Armeijaa lähdetään kehittämään, mutta se mistä olin erityisen yllättynyt oli sen saama suosio erittäin nopealla aikataululla. Kyllä siinä vanhankin piti opetella hetken aikaa uusia temppuja, että saatiin Armeija vastaamaan jäsentemme odotuksia edes tyydyttävästi.

Myös uudet kasvot ja miten eri henkilöt ovat kasvaneet Armeijassa on ollut opettavaista, käytännöstä tälläistä mahdollisuutta minulla ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Tällä hetkellä päätyöni on ollut siirtää mahdollisimman paljon tietotaitoa Armeijan tulevaisuudelle ja muutenkin koko armeijatoiminnan tulevaisuudelle.

Miten lähes vuoden komentajuus on mielestäsi onnistunut?
Rautakanki, Armeija!

Millaisena tukena Stolberg ja Vanh ovat toimineet Armeijan taipaleen aikana?
Stolberg on ollut koko Armeijalle tärkein esimies aina siellä, missä häntä on eniten tarvittu. Rattaiden piti pyöriä kovalla tahdilla eikä minulla ole ollut ikinä ongelmia antaa Stolbergille sellaista tehtävää, mistä hän ei olisi pärjännyt tai pystynyt suoriutumaan. Kun kaipasin mahdottomuuksia oli Stolberg aina siellä tuomassa niitä minulle. Tämän takia Stolberg ei ole ainoastaan minun adjutanttini tänäpäivänä, vaan hän on Armeijan varakomentaja.

Prikaatikenraali vanh omistaa uskomattoman määrän tietotaitoa Armeijoista kautta historian. Paita ja Perse yhdistelmällä (Gangsta & Vanh) olemme vuosia tehneet yhdessä töitä niin Armeijoissa kuin monissa muissa asioissa. Vanh liittyi Armeijaan ja hyödynsin häntä heti Sotilaspoliisiorganisaation rakentamiseen. Vanh:n kädenjäljet näkyvät siellä vielä tänäpäivänäkin. Hänen yllättävän paluun jälkeen joutui hieman miettimään hänen tulevaa roolitusta, mutta löydettyämme raon organisaatiokaavastamme on vanh ollut täydellinen pääesikunnan päällikkö. Hän on pystynyt omalla toiminnallaan lyhyessä ajassa tuottamaan paljon materiaalia kuin käytännönkin valmisteluita sekä toteutuksia erilaisiin asioihin mitkä ovat koskettaneet lähes kaikkia Armeijassa palvelevia henkilöitä. Vaikka vanh itse yleensä vähätteleekin omia ponnistuksiaan on hänen työnsä ollut tähän asti täysin korvaamatonta.
Kapteeni Jiral

Spoiler: +
Kuva
Avatar
Jiral
Pääesikunta
 
Viestit: 2975
Liittynyt: 02.07.2014 12:21
Sotilasarvo: Kapteeni
Virka: Esikuntapäällikkö
Osasto: Pääesikunta
Mitalit: 1.Lk & 2.Lk,
Kurinpitoansiomerkki

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Mallustar » 28.03.2015 15:50

Puolivuotisjuhlien jälkeen toiminta jatkui Armeijassa entistä uskollisempana ja reippaampana.
Myös toiminnassa viihdyttiin jälleen ahkerana. Jopa siivouspalvelun aikaan.
Toimintaan osallistutaan ahkerasti sotilasarvosta riippumatta.
Kuvat: Annika.P.P, Tulimyrsky, Yinne
Liitteet
1v5.png
1v5.png (62.23 KiB) Katsottu 2270 kertaa
1v6.png
1v6.png (13.04 KiB) Katsottu 2270 kertaa
1v7.png
1v7.png (98.95 KiB) Katsottu 2270 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Jiral » 28.03.2015 15:51

Majuri Stolberg

Esittele itsesä (nyk. arvot, virat + historia armeijoissa lyhyesti)
- Tervehdys taistelijat! Olen Majuri Stolberg, komentajan adjutantti & varakomentaja. Armeijakokemusta on kertynyt aina vuodesta 2001, mutta ehkä suurimmat meriitit:
Saksan Armeija - Kenraaliluutnantti, varakomentaja
Armeija - Luutnantti
Asevoimat - Kenraali, varakomentaja
Suomen Armeija - Alikersantti, vartiopäällikkö (yhteensä 3 eri kertaa aliupseeri
Armeija (second coming) - Nykyhetki

Mieleenpainuvimmat hetket
- Isot sovelletut toiminnat, sotilaskoti-illat, 6kk juhlat. Tärkeimpänä ensimmäinen tarkastus, jossa allekirjoittanut ylennettiin Alikersantiksi.

Oletko ylpeä armeijasta? Missä koet onnistuneesi hyvin?
- Olen erittäin ylpeä Armeijan ihan jokaisesta osa-alueesta, erityisesti miehistöstä ja aliupseeristosta. Armeijan taistelijat jaksavat puurtaa päivästä toiseen, unohatamatta kuitenkaan tiettyä pilkettä silmäkulmassa ja pääasiaa näissä armeijoissa: Ystäviä ja keskusteluja.
- Isoin onnistumiseni oli PK:n aikataulun poisto, joka alkoi siitä, että oli kiire latoa kaikki PKt ja henkilökuntaa oli vähän. Tämä käytäntö todettiin toimivaksi ja jätettiin elämään Armeijaan.

Oletko oppinut jotain Armeijasta?
- Screenshotin postaaminen foorumille :D
- Asiaan, ehkä tärkein oppimani asia on, että ihmiset jaksaa aina vaan yllättää.

Millainen komentaja G on?
- G on komentajana erittäin tarkka ja on hyvin perillä asioista. G myös vaatii alaisiltaan paljon, mikä on hyvä homma. Sitten on taas tämä siviilipuoli, joka käy esiin esimerkiksi sotkussa, hän osaa myös olla leikkisä ja hullutteleva.

Miltä Armeijan tulevaisuus mielestäsi näyttää?
- Armeijan tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta, jatketaan samaan malliin ja paremmin!
Kapteeni Jiral

Spoiler: +
Kuva
Avatar
Jiral
Pääesikunta
 
Viestit: 2975
Liittynyt: 02.07.2014 12:21
Sotilasarvo: Kapteeni
Virka: Esikuntapäällikkö
Osasto: Pääesikunta
Mitalit: 1.Lk & 2.Lk,
Kurinpitoansiomerkki

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Mallustar » 28.03.2015 15:59

Loka-marraskuun vaihteessa Armeijassa vietettiin Halloweenia. Armeijan tilat saivat komeat koristelut kenraali Gangsta16:n ohjauksella. Mm. suoksi muutettu sulkeiskenttä aiheutti useita ihmeellisiä tilanteita taistelijoille.
Armeijan vahvuus kasvoi kasvamistaan ja komppania päätti kokeilla suurharjotuksia.
Kuvat: Mallustar, ExMiksu88, Yinne
Liitteet
1v8.png
1v8.png (159.39 KiB) Katsottu 2268 kertaa
1v9.png
1v9.png (92.23 KiB) Katsottu 2268 kertaa
1v10.png
1v10.png (157.38 KiB) Katsottu 2268 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Jiral » 28.03.2015 16:00

Prikaatikenraali Vanh

Esittele itsesi (nyk. arvot, virat + historia armeijoissa lyhyesti)
Prikaatikenraali vanh, nykyinen Pääesikunnan päällikkö, entinen komentajan adjutantti. Liittynyt Armeijaan 15.04.2014.

Aloitin urani vuonna 2003 Defensorin johtamassa Valmiusprikaatissa. Ylenin siellä aina everstiluutnantiksi asti. Näihin aikoihin myöskään yhden armeijan sääntöjä ei tarkasteltu niin tarkasti, joten pääsin myös Miespirun senhetkisessä armeijassa everstiksi. YJ:ssä olin muistaakseni sotilasmestarina.

Näiden jälkeen vaihtelin armeijasta toiseen paikkaani hakien, sitä kuitenkaan löytämättä. Tästä johtuen aloin perustaa omia armejoitani. Olen tullut ehkä kuuluisimmaksi Saksan armeijoistani sekä MSK:sta, joita johdin hyvin erilaisilla tyyleillä. Näistä paikoista monet nykypäivän tekijätkin ovat saaneet alkunsa. Tulin myös liittyneeksi Defensorin uudempaan Valmiusprikaatiin, joka oli suhteellisen lyhyt ilo, luultavasti Defensorin omasta iästä johtuen (joka huhujen mukaan taisi lähennellä 30-40 vuotta jo tässä kohti).

Näiden toilailujen jälkeen liityin Suomen armeijaan, olin siellä liittyneenä muistaakseni +5 vuotta. Lopulta ylenin aina 4 tähden kenraaliksi, ja komensin kyseistä armeijaa. Taidan tosiaan olla SA:n historian ainut komentaja, joka ei koskaan ollut upseeri.

SA:n jälkeen liityin Armeijaan, jossa nykyisin palvelen.

Mieleenpainuvimmat hetket
Hirveästi noita ei Armeijasta ole kertynyt pitkän reservini takia, joten mieleenpainuvimpia hetkiä olivat varmaankin ne alkuhetket, joita olin seuraamassa. Tai Stolberkin humalainen toiminnanpito.

Jos halutaan yleisesti mieleenpainuvimpia hetkiä, niin varmasti +100 hengen sulkeiset vanhoilla habbohotellin käytävillä ovat yksi näitä. Suomen armeijan miitti helsingissä rankkautuu myös top 5 ikimuistoisimmat hetket listaan. Mieleen muistuu myös ensimmäinen suurien armeijoiden yhdistyminen. Nimeksi jengille taisi tulla Imperiumi.

Oletko ylpeä armeijasta? Missä koet onnistuneesi hyvin?
Toden totta olen ylpeä Armeijasta ja erityisesti Komentajasta. Jälleen loistava taidonnäyte siitä, mihin Gangsta on kykenevä, kun hän sille päälle sattuu.

Itse en ole kerinnyt tekemään oikein mitään sellaista mainittavaa, jota en olisi joskus urani aikana tehnyt jo paremmin. Ehkä sellainenkin päivä vielä tulee koittamaan minullekin.

Oletko oppinut jotain Armeijasta?
En oikeastaan mitään, mitä en olisi tiennyt jo ennestään.

Millainen komentaja G on?
Omasta mielestä G16 on erittäin osaava ja toimelias ihminen Armeijassa. Komentajuus sopii hänelle loistavasti. Vuosien mittaan hänelle on kertynyt yllättävn suurimäärä tietoa ja taitoa siitä miten armeijat habbossa toimivat. Hän ei oikeastaan koskaan kyseenalaista omia päätöksiään, ja on erittäin jämäkkä mielipiteissään. Huonona puolena voisin mainita tuon nollasta sataan sekunnissa hermoromahdukset. Vaikkakin hyvin harvinaisia, niin nämä ovat erittäin ikäviä silloin kun ne kohdalle osuvat.

Mikä sai sinut palaamaan takaisin aktiiviseksi?
Vuodenvaihteen kunniaksi päätin tulla katsastelemaan mitä habboon kuuluu, pari päivää tässä pyörittyäni meidän komentajamme päätti oikeastaan itsekseen, että nyt on aika palata, halusin tai en. Ja näin sitä tuli jäätyä taas keräämään pölyä samettisohville.
Kapteeni Jiral

Spoiler: +
Kuva
Avatar
Jiral
Pääesikunta
 
Viestit: 2975
Liittynyt: 02.07.2014 12:21
Sotilasarvo: Kapteeni
Virka: Esikuntapäällikkö
Osasto: Pääesikunta
Mitalit: 1.Lk & 2.Lk,
Kurinpitoansiomerkki

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Mallustar » 28.03.2015 16:02

Uusi päämaja otettiin käyttöön 20.11. Esimiehet olivat ahkeroineet ja sotineet sen lopullisesta muodosta, mutta kyseinen päämajan pohja on meillä edelleen käytössä.
Talviunivormut vaihdettiin 23.11. Oliivinvihreä oli vaihtunut nyt valkoiseen ja harmaaseen.
Kuvat: Jalosorsa, Johnny-China
Liitteet
1v11.png
1v11.png (214.61 KiB) Katsottu 2265 kertaa
1v12.png
1v12.png (110.33 KiB) Katsottu 2265 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Jiral » 28.03.2015 16:02

Luutnantti Dexiller

Esittele itsesä (nyk. arvot, virat + historia armeijoissa lyhyesti)
- Ajalta ennen Armeijaa mut varmaankin muistetaan parhaiten Asevoimista 2010-2012 (kokelaasta vääpeliksi). Myös Stolin Legioonaa pyöritettiin Sjominin kanssa 2013-2014 (kersantista lutikaksi). AV:ssa toimin koulutusaliupseerina merkittävän osan urastani, eli samoissa hommissa joissa nykyään toimin upseeritasolla, koulutusupseerina. Legioonassa olin lappua luukulle lyötäessä komppanian päällikkö ja luutnantti, eli samalla arvolla jolla nyt tätä kirjoitettaessa palvelen Armeijaa.

Mieleenpainuvimmat hetket
- Armeijan ajoilta mieleenpainunein hetkeni saattaa olla ylennys vänrikiksi RUK:n suoritettuani Armeijan puolivuotisjuhlissa. En ollut paikalla henkilökohtaisesti vaan kaveriporukalla mökillä maksaa tuhoamassa, kun kenraali & komentaja & perustaja Gangsta16 laittoi Kik-viestiä ylennyksestä ja samalla myönnetystä 1. luokan mitalista. Olin saunan kuistilla musiikkeja säätämässä tapahtumahetkellä.

Oletko ylpeä armeijasta? Missä koet onnistuneesi hyvin?
- Olen. Erityisesti aliupseerina komppanian vääpelinä toimiessani koin onnistuneeni erityisen hyvin PK:ssa, kun ylennyksiä tuli aina runsaasti. Tämä ei tosin ole näin jälkikäteen katsasteltuna mikään harvinainen ilmiö Armeijassa, vaan kova suorittaminen on jatkunut näihin päiviin asti. Onhan sekin hienoa katsottavaa että jotkin itseni kauan sitten perustamat käytännöt (kuten PK-piirakka) ovat yhä käytössä, vaikka vääpelit ovat vaihtuneet useita kertoja.

Oletko oppinut jotain Armeijasta?
- Kannattaa kokeilla uusia juttuja, kuten tiukkoihin aikatauluihin sitomatonta PK-järjestelmää tai idlekickin estävää wired-idleä, koska ne voivat osoittautua niinkin toimiviksi, että muutkin armeijat kopioivat nämä käytännöt (MV otti PK:sta mallia ja SA idlestä).

Millainen komentaja G on?
- "Itsenäinen" ja "vahva" kuvaavat G:tä komentajana ehkä parhaiten. Vaikka G on korostanut tämän olevan meidän kaikkien yhteinen Armeija, ja kehitysideoiden antaminen on ollut hyvin helppoa, hän on tehnyt tietysti myös itsenäisesti paljon ratkaisevia päätöksiä liikaa kyselemättä. Armeijaa avatessa meidät vietiin kaikki kasarmille, jokainen laitettiin muteihin ja komentaja luetteli ehtoja, jotka joko hyväksyttiin astumalla askel eteen tai poistumalla. Tämä vahva tai määrätietoinen ote alaisista teki itseeni silloin vuosi sitten vaikutuksen.

Miltä Armeijan tulevaisuus mielestäsi näyttää?
- Rautakangelta ;D
Viimeksi muokannut Jiral päivämäärä 28.03.2015 16:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Kapteeni Jiral

Spoiler: +
Kuva
Avatar
Jiral
Pääesikunta
 
Viestit: 2975
Liittynyt: 02.07.2014 12:21
Sotilasarvo: Kapteeni
Virka: Esikuntapäällikkö
Osasto: Pääesikunta
Mitalit: 1.Lk & 2.Lk,
Kurinpitoansiomerkki

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Mallustar » 28.03.2015 16:10

Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12 tarkastusta vietettiin ahtaissa tunnelmissa juhlaunivormun kera. Olisi ollut koomista jos oma komentajamme ei olisi mahtunut tarkastukseen. Onneksi sopu sijaa antaa ja kaikki pääsivät paikalle.
Aamu- ja iltatoimet tulivat osaksi Armeijan toimintavalikoimaa, ja siellä koettiin humoristisia hetkiä usein.
Vuodenvaihteen aikoihin Habossa esiintyi paljon lagia ja bugia palveluksenestohyökkäysten vuoksi. Onneksi niistä selvittiin ilman suurempia ongelmia vaikka välillä saattoi hahmot tai tavarat jäädä latamaatta.
Kuvat: Gangsta16, Mallustar, Drusi
Liitteet
1v13.PNG
1v13.PNG (162.72 KiB) Katsottu 2264 kertaa
1v14.png
1v14.png (121.47 KiB) Katsottu 2264 kertaa
1v15.png
1v15.png (13.58 KiB) Katsottu 2264 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Jiral » 28.03.2015 16:11

Alikersantti Huya

Kerro itsestäsi (Nimi, Arvo, virat,liittymispäivä)
- Olen siis alikersantti Huya ja tällä hetkellä toimin 6. ryhmänjohtajana. Tässä virassa onkin tullut leikittyä
jo hurjasti yli puolet urasta Armeijassa. Aiempia virkoja ovat 2.RvJ, PK-kouluttaja ja ATK:n puheenjohtaja. Armeijaan
liityin joko 4.4. tai 5.4. eli Armeijan alkutaipaleella. Päivästä en ole kuitenkaan varma, mutta ensimmäisten alokasylentyjien
joukkoon pääsin. Siitä lähtien täällä onkin istuskeltu ja vietetty aikaa.

Miksi päätit liittyä Armeijaan?
- Ei varmaan ollut mitään erikoisempaa syytä. Hetken mielijohteesta luultavasti.

Mieleenpainuvin hetki armeijassa/ Urasi kohokohta?
- Varmaankin AUK:iin pääsy. Se oli koko habboarmeijaurani ensimmäinen AUK, joka oli kiva kokemus ja ilmeisesti siitä selvittiin hengissä.

Tavoitteesi Armeijassa?
- Ei tällä hetkellä mitään erikoisempaa tavoitetta ole. Hiljalleen kivuta näitä arvoja ylöspäin, jos vain mahdollista.

Yleinen mielipide armeijasta?
- Mukava paikka täynnä mukavia ja hauskoja henkilöitä!

Terveiset Armeijalle?
- Terve kaikille tasapuolisesti ja onnittelut pian täyttyvästä vuoden taipaleesta!
Kapteeni Jiral

Spoiler: +
Kuva
Avatar
Jiral
Pääesikunta
 
Viestit: 2975
Liittynyt: 02.07.2014 12:21
Sotilasarvo: Kapteeni
Virka: Esikuntapäällikkö
Osasto: Pääesikunta
Mitalit: 1.Lk & 2.Lk,
Kurinpitoansiomerkki

Re: Armeijan ensimmäinen vuosi

ViestiKirjoittaja Mallustar » 28.03.2015 16:18

Joulukuun lopulla Armeija sai asianmukaiset joulukoristelut. Päämajan "joulusaakere" kerääntyi täyteen Armeijalle ja sen komentajalle Gangsta16:lle osoitetuista lahjoista.
Itse jouluaattona Armeijan taistelijat saivat tonttulakit päähänsä. Aikaa vietettiin joulusotkussa.
Kuvat: Mc-Gyver, Johnny-China, Mallustar
Liitteet
1v16.png
1v16.png (347.75 KiB) Katsottu 2263 kertaa
1v20.png
1v20.png (92.42 KiB) Katsottu 2263 kertaa
1v17.png
1v17.png (133.97 KiB) Katsottu 2263 kertaa
1v18.png
1v18.png (263.81 KiB) Katsottu 2263 kertaa
1v19.png
1v19.png (29.46 KiB) Katsottu 2263 kertaa
Kuva
Kuva
Spoiler: +
Kuva
Avatar
Mallustar
 
Viestit: 2013
Liittynyt: 26.05.2014 18:07
Paikkakunta: EJP
Osasto: Komppania

EdellinenSeuraava

Paluu Armeijan historiikki 4.4.2014 - 2.10.2016

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron